sunnuntai 25. elokuuta 2013

Poronlihakeitto ja pari kakkua.



Lauantain synttärikekkereiden menyy oli tänä vuonna aiempaa pelkistetympi: poronlihakeittoa ruisleivän kera. Jätin tarkoituksella salaatit ja muut lisukkeet pois, jotta keitto olisi selkeästi pääosassa. Keittoa oli nimittäin aika paljon (kuinka yllättävää).

Miksi keitto?
Kunnia keittoideasta kuuluu yhdelle vieraista, jonka kanssa olin aiemmin pähkäillyt erästä "ongelmaa". Pakastimessa oli nimittäin pohjoisen tuliaisina runsaasti poron suolalihaa, jolle ei meinannut löytyä käyttöä. Puhtaasti siitä syystä, että se todellakin oli suolaista isolla s:llä; niin kovaksi suolattua, että vanha kansa sanoisi jopa tönkkösuolattua - ja koska olemme niin kauhean vähäsuolainen perhe vähäsuolaisine ruokavalioinemme (terveellisyys maan perii, muka) ei lihaa saatu käytettyä leivänpäälle siivutettuna, kuten tuliaisten mukana seurannut ohjeistus kuului.
No niin, mutta keitoksi siis - mikä loistava idea!
Keitossa suolaisuus ei haittaa ja keitettäessä lihat mukavasti pehmenevät.
Vaikka kyseessä ei ollut varsinainen "keittoliha", keitosta tuli todella hyvää. Toivottavasti kukaan missään päin Suomea ei saa slaagia tästä suolalihan väärinkäytöstä...

Varmuuden vuoksi keitin lihoja ennen varsinaiseen keittoliemeen laittamista; runsaassa vedessä, pari minuuttia.






Sitten paloittelin lihat, täytin 7 litran kattilasta 3/4 vedellä ja nakkasin sekaan kaksi lihaliemikuutiota ja parikymmentä kokonaista mustapippuria; muita mausteita ei tarvittu, lihoista liemeen liukeni riittävästi suolaa.
Keitin lihoja noin 1½ - 2 tuntia ennenkuin lisäsin juurekset (kuutioidut perunat, lantut ja porkkanat) ja kourallisen silputtua ruohosipulia.




Kun kaikki ainekset oli saatu kattilaan, keitin vielä n. ½ tuntia.
Nam!
Kekkereissä koko kattila tyhjeni, niinkuin oli tarkoituskin. Ja jos joku kaipasi jotain muuta kylkeen kuin ruisleipää, ei sanonut sitä ainakaan ääneen.


Jälkkärikin oli tällä kertaa pelkistetty kahteen kakkuun.





En tiedä miksi, mutta koin pakottavan tarpeen kokeilla mustaa marsipaania. Mieli ei ollut musta - halusin vain nähdä saako siitä kehiteltyä muutakin kuin Batman-teemaa.
Kuten yleensä, alkuperäinen idea oli jotain ihan muuta - vaaleanpunaisesta marsipaanista piti tulla ilmava koristenauhamainen rykelmä keskelle kakkua - mutta marsipaani oli liian tuoretta (kas, niinkin voi käydä) ja tahmeaa, taidotkin ehkä hieman puutteelliset ja mieli liian nopeasti muuttuva: ja tällainenhan siitä sitten loppujen lopuksi tuli.




Mustan päällä aivan vaaleanpunaista marsipaania (kamera halusi kuvata sen joulunpunaiseksi - ehkä siksi, että sydämet on tehty joulupiparimuotilla).
Täytteenä mansikkahilloa ja jauheesta vatkattua suklaamoussea.






Toinen olikin sitten kovin perinteinen mansikka-banaanitäytteinen kiillekakku:



Kiilteessä 1 osa hyytelösokeria ja 2 osaa vettä. Ai mikä ihmeen osa? No siis aina kaksinkertainen määrä vettä sokeriin nähden. Tähän kakkuun meni 4 dl hyytelösokeria ja 8 dl vettä.




Reunoilla marsipaanikakun täytteestä yli jäänyttä suklaavaahtoa. Vaahto loppui kesken, joten osa kakusta jäi ilman reunusta. Mutta siitä toisesta puolesta en tietenkään laita kuvaa tähän - ylläpidetään edes kuvallisesti illuusiota täydellisestä kakusta. Eikä reunuksen puute tuntunut kyllä haittaavan ketään - tätä kakkua jäi vain rippu, marsipaanikakkua vähän enemmän. Marsipaani jakaa mielipiteet.




Kuinka kätevä emäntä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti